Menestystarinat

Rantalainen valitsi Kohon toiminnanohjausjärjestelmän

[fa icon="calendar"] 17.5.2016 14:02 / by Koho

 

Rantalainen valitsi Koho Salesin kumppanikseen toiminnanohjauksessa

Tilitoimsito Rantalainen

Startup-yrityksen tuore ja suoraviivainen ajattelutapa vakuutti Rantalainen Yhtiöt, kun se valitsi helsinkiläisen Koho Sales Oy:n kumppanikseen kehittämään myyntiään, laskutustaan ja toiminnanohjaustaan.

Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju, jolla on yli 500 työntekijää ja reilut 12 000 asiakasta yli 30 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa.

Myyntityö tilitoimistoissa on ollut perinteisesti tarjouspyyntöihin vastaamista, eivätkä tilitoimistot ole erikseen miettineet tai kehittäneet myyntiprosessiaan ennen Rantalaisen kaltaisia alan suuria toimijoita.

Johtaja Kimmo Martikainen Rantalainen Yhtiöistä sanoo, että uusi toiminnanohjausjärjestelmä mahdollistaa myös liiketoimintamallin muutoksen, kun koko konserni siirtyy asiakkaiden toivomiin kiinteisiin kuukausihintoihin.

Koho Sales Oy:n toimitusjohtaja Mikael Wallstén sanoo, että tilitoimistot ovat tavanneet laskuttaa vaikeimman kautta.

”Monien eri laskutusperusteiden käytöstä on muodostunut yhdistelmä, jota on vaikea hallita, raskas laskuttaa ja hankala myydä. ”

On myös arvioitu, että osa tilitoimistojen laskutuksesta häviää siihen, että kirjanpitäjät eivät kehtaa tai muista laskuttaa kaikesta tekemästään työstä.

”Kohossa kaikki työvaiheet päätyvät varmuudella laskulle, koska järjestelmä kertoo kirjanpitäjälle, mitä hänen tulee tehdä kullekin asiakkaalle eikä päinvastoin”, Wallstén sanoo.

Koho-toiminnanohjausjärjestelmä sisältää prosessin tarjouksesta sopimukseen ja sieltä tehtävienhallintaan ja edelleen laskulle, joka syntyy automaattisesti. Kerran järjestelmään syötetyt tiedot löytyvät saman tien asiakas-, sopimus- ja laskutustiedoista, tietoja on helppo muokata ja ylläpitää ja katsoa niistä esimerkiksi tekemättömät ja laskutetut työt tai sopimusten kuukausittainen arvo yhdellä silmäyksellä.

Martikainen sanoo, että Rantalaisella laskutuksen automatisointi vapauttaa kirjanpitäjiltä yhden työpäivän kuukaudessa asiakastöille.

”Samalla myyntityö helpottuu ja asiakaskokemus paranee, kun laskutus yksinkertaistuu”, hän sanoo.

Tilaa ilmainen Koho-esittely 

Lisätietoja:

Johtaja Kimmo Martikainen, Rantalainen Yhtiöt, puh. 040 555 8081 ja kimmo.martikainen@rantalainen.fi

Toimitusjohtaja Mikael Wallstén, Koho Sales Oy puh. 0400 971 119 ja mikael.wallsten@kohosales.com

It-päällikkö Toni Takala, Rantalainen Yhtiöt puh. 044 753 5706 ja toni.takala@rantalainen.fi

 

Lisätietoa Koho tilitoimiston toiminnanohjauksesta voit lukea tästä linkistä

Lue myös blogi, jossa Tilihalmeen Salla Saarinen kertoo Kohosta. Heillä on käytössä Kohon myyntilaskutus, tuntilaskutus, työajanseuranta ja tehtävälista. Lue blogi tästä linkistä 

Topics: Rantalainen Kohon asiakkaaksi

Koho

Written by Koho

Koho on uudenajan pilvipalvelu jolla tehostat yrityksesi myyntilaskutusta jopa 90%!

Subscribe to Email Updates